Keväällä 2013 valmistunut media-assistentti täällä, hyvää päivää!
Hieman päälle parikymppiseksi naiseksi olen ehtinyt kasvaa ja kolmen vuoden opiskelujen aikana
olen todennut vahvuuksikseni toimittajan sekä äänimiehen roolit sekä tuotannonhallinnalliset asiat.
Kiinnostuksen kohteeni ammatillisessa mielessä siintävät eniten toimittajan sekä äänimiehen rooleissa. Opiskelujen aikana radiohommat kasvoivat hyvin lähelle sydäntäni ja lopputyönänikin tein luonnollisesti radiodokumentin. Muuten tykkäysten kohteeni ovat: Kahvi, suklaa, teatteri, syksy.
Lyhyesti koulutustaustaani: Luovan kirjoittamisen opinnot 2006, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopintoja 70ov, hygieniapassi, media-assari 2013.
Harrastukset ovat jääneet vähän vähälle viimeisten kolmen vuoden aikana sillä aika kului rattoisasti opiskelijaradiota tehdessä sekä satunnaisten muiden projektien parissa hilpeästi kuva- ja ääniediteissä majaillen. Vapaa-aikanani kuitenkin tykkään käydä teatterissa ja harrastaa erilaista (tanssillista) liikuntaa.
Turha kai sitä on enempiä lörpötellä. Suosittelen rohkeasti tutustumaan töihin, joihin olen opiskelujeni aikana ottanut osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti